14.09.2008 - Rummut kolisee ja visioita.
Jepulis, eli rumpuja taas nauhoitellaan näillä näkymin ensi viikon lopussa ja siitä sitten eteenpäin joustavalla aikataululla, allekirjoittanut myöntää että emme ole juuri panostaneet nyt aivan helevetisti näihin sessioihin vaan kaikki menee hieman omalla painolla.
Miun (Michael) työ on pitkälti miettiä levyn "teemaa", eli kansien ulkoasua ja tietenkin sen mukaan kotisivutkin uudistuvat. Joitain lyriikoitakin on ilmaan heitelty mutta tällä hetkellä mitään mullistavia harppauksia ei äänityksissä ole tapahtunyt, ainakaan sellaista että voisin ilmoittaa koska mahdollisesti tämä pulpahtaisi ulos. Mitä luultavemmin pistämme ensin kipaleet sivustoille ladattavaksi ja sitten painatamme jonkun pienen erän taas, kuten teimme viime tuotoksen kanssa.
11.08.2008 - Levyt saapuivat iloisesti perille.
Pullat poksahti uunista ulos ja saimme viimeinkin levyt painosta, noin 70 levyä on vielä jäljellä joten hihat heilumaan ja levyjä tilaamaan!
Arvosteluita odotellen jäämme hipelöimään tulevaa joulukuun julkaisua, jee.
06.08.2008 - Päivitystä
Saimme tietoa että levyt tulevatkin jo perjantaina tai maanantaina/tiistaina.
Sellaista myös ilmoitamme, että tulemme julkaisemaan kolmannen lätyskän joulukuussa, sävellykset ovat valmiit mutta vielä örinät ja sanoitukset ovat tekemättä. Tulossa on 3-4 ihanaa kappaletta ja sen voinen paljastaa että levyn avaa 11 minuuttia pitkä eepos. Kirjoittelemme jonkinlaista "päiväkirjaa" sitten kun alamme nauhoittelemaan tätä vielä nimetöntä tuotosta.
03.08.2008 - Kaikkea kivaa.
Nyt voi ladata yhtyeen kaksi edellistä levyä ilmaiseksi 20.8.2008 asti, menet vain julkaisut -osioon ja löydät linkit sieltä. Olemme myös lisänneet mahdollisuuden tilata uusimman lätyn "syvyys" cd-muodossa, levyt tulevat painosta ensi viikon alussa tai viimeistään sitä seuraavan viikon alussa.
Media -osioon on lisätty kaksi arvostelua vaikka Miasman arvostelu on vielä kirjoittamatta sivustoille, lisäämme sen tuossa parin päivän sisällä. Vieraskirja on myös avattu joten kirjoitelkaa jotain tosi kivaa, kiitos.
23.07.2008 - Syvyys kansien väliin.
Huhtikuussa julkaistu Syvyys pääse kansien väliin ensi kuun alussa, noin 80 kappaletta levyjä on tulossa myyntiin hintaan 6€/levy ja hinta sisältää postikulut.
23.07.2008 - Kotisivut uudistettu.
Jep, noin puolen vuoden hiljaisuuden jälkeen kotisivut ovat uusittu.
|
|